Kuten tunnettua, esimerkiksi viulun
äänen spektristä iso osa saapuu kuuntelijan korvaan
aivan muualta kuin suoraan soittimesta.. Ehkä enemmän kuin mikään muu firma, MBL
vannoo todellisen 360 asteen säteilyn nimeen. Huoneen
nurkassa seisoi hyvin erikoiset ja vanhahtavanoloiset
kaiuttimet: yksi laajakaistaelementti suoraan kattoon
suunnattuna allaan jonkinlainen takatorvi bassojen
vahvistukseksi. Tästä
periaatteesta valmistaja on pitänyt kiinni yli 30 vuotta, ja kuten sain paikan päällä nähdä, vuonna 1979 alkanut tarina jatkuu vahvana edelleen.
Elävällä musiikilla ja akustisilla soittimilla on tärkeä
käsitteellinen rooli MBL:n ajattelussa. Elementin peittävä puukansi piti nostaa liukusaranoillaan puoliksi pystyyn, että ääni pääsi
säteilemään ympäri huoneeseen.
Ääni ei ollut läheskään virheetön, mutta Mozartin
pianokonsertto, jonka kuulin, oli yksi sykähdyttävimmistä levyltä kuulemistani. Mutta ympärisäteilevyys on niidenkin kova
ydin. Hifi
maailma kävi ottamassa selvää,
mitä MBL:llä ajatellaan, miten
tuotteet valmistuvat tehtaalla,
ja miltä laitteet ja kaiuttimet
kuulostavat pääkonttorin upeassa
demohuoneessa.
Melonin päällä on keskialue/
diskanttisätelijä, jollainen löytyy
jokaisesta mbl-kaiuttimesta.
20
MUISTAN elävästi eräät Lontoon hifimessut. Kokemus tunki pintaan vieraillessani saksalaisen highendvalmistajaa
MBL:n tehtaalla Eberswaldissa ja pääkonttorissa Berliinissä.
MBL:n kaiuttimet ja elementit edustavat aivan toista teknistä maailmaa kuin sellainen, missä dynaamisen elementin ääntä suunnataan eteen, sivuille ja
taakse. Tämä ei johdu
siitä, että MBL:n kaiuttimet myötäeläisivät vain akustisen tilantäyteisen musiikin kanssa, vaan siitä, että
MBL:n kaiuttimet pyrkivät jäljittelemään samaa äänen
kaikkialle säteilevyyttä kuin soittimilla on laita konserttitilanteessa. raportti
MBL-tehdasvierailu
Teksti ja kuvat: Kari Nevalainen
Ympäri
säteilevyyden
ydin
maalla
Saksalainen MBL tunnetaan
ympärisäteilevyyden puolesta
puhujana ja sitä palvelevan
tekniikan uranuurtajana
Riippumatta äänitteestä ja riippumatta akustiikasta MBL haluaa, että sen kaiuttimet luovat äänimaiseman . Nämä kaksi pienempää radialstrahleria löytyvät kaikista MBL:n kaiuttimista,
myös edullisimmista jalustakaiuttimista 126 ja 120.
Meloni on vain Reference-sarjan kaiuttimissa 101E
MkII ja 101 X-treme. Oikeastaan kolme, jos
otetaan huomioon, että ihmiset eivät vieläkään oikein
tunne MBL:ää, kuten on laita esimerkiksi Suomessa. jossa kuuntelija tuntee olevansa läsnä soittotapahtumassa aivan erityisellä tavalla. vaatimattomin tuloksin. Muissa malleissa (126, 120, 116
ja 111) alle 800 hertsin taajuudet toistetaan talon ulkopuolelta tulevilla keskibasso- ja bassoelementeillä.
Nämä ovat aina kotelon sivuilla ja refleksiputkella viritetty. Lopputulos on jotakin sellaista, jota sovinnaisemmilla, enemmän tai vähemmän eteenpäin suuntaavilla
kaiuttimilla on vaikea jäljitellä.
Vierailuni aikana minulle toistettiin ajatusta, että
MBL:n kaiuttimilla ja laitteilla, kiitos irtonaisen ja aineettoman, 360 astetta ympäristöönsä säteilevän äänen, elävän esityksen erottaminen toistetusta on vaikeaa ellei mahdotonta. Suikaleet muistuttavat meloninviipaleiden kuoria, ja lopputulos on näyttää melonilta. Näitä MBL tarjoaa asiakkaille kolmella laatutasolla: Corona-sarjaa niille,
jotka haluavat päästä kokemaan MBL-ääntä ei halvalla,
mutta edullisemmin. Sen johtava idea on, että se ei milloinkaan missään olosuhteissa jätä sen käyttäjää pulaan, eikä mitään ei ole säästetty tavoitteen saavuttamiseksi.
Salaisuus alkaa paljastua
Myynti- ja markkinointijohtaja Björn Rutzin mukaan
MBL:llä on kaksi isoa haastetta. Mitä tulee valmistuksen tinkimättömyyteen ja viimeistelyn laatuun, mallisarjat
ovat samalla tasolla, kuten sain nähdä tehtaalla.
Kaikkiaan MBL:llä on yli 60 tuotetta, kun kaikki
materiaali ja viimeistelyvaihtoehdot otetaan lukuun.
Minkä tahansa näistä voisi poimia esimerkiksi, mutta
Der
Vorverstärker
räkissä ja
9011-pääte
lattialla.
kaksi on kuitenkin yli muiden. Se on rakenteeltaan ainutlaatuinen,
yhdestä pisteestä 360 astetta ympäri säteilevä elementti, jonkin verran myös pystysuuntaan. Melonin sovittaminen akustisesti yhteen subwoofereiden kanssa, johtuen matalasta alarajataajuudesta, on helpompaa.
Omaa elektroniikkaa vaativiin olosuhteisiin
Nykyään MBL on paljon muutakin kuin kaiuttimia. äänimaailman . Ei tarvitse tajuta paljon kaiuttimista ymmärtääkseen, että keskialue- ja diskanttisäteilijän sovittaminen äänellisesti yhteen dynaamisten elementtien
kanssa on yksi vaikeimmin toteutettavissa olevista
ominaisuuksista MBL:n kaiuttimissa. Yksi
21. Moni muukin valmistaja puhuu samansuuntaisin termein, ja siksi on erinomaisen
hyödyllistä päästä itse kokemaan MBL-ääni.
Kaiuttimet edellä
Ensimmäisinä vuosinaan MBL oli leimallisesti kaiutinfirma. Melonin ansiosta syntyy veistoksellisia kaiuttimia, mutta ulkomuoto
on tiukasti toimintaperiaatteen sanelema.
Ääntä tuottavat alumiinilamellit ovat kiinnitetty
yhteen ylhäältä ja taipuvat alla olevan puhekela/magneettiyksikön ylöspäin suuntautuvasta työntövoimasta. Yritin saada melonin paisumaan käsivoimin painamalla sitä yläpäästä . Kilpailijoiden säteilijöistä radialstrahlerin erottaa tavasta, jolla
ääni tuotetaan ja se, miten matalia taajuuksia elementeillä toistetaan.
Kuuluisin radialstrahlereista on ?meloni?, vaahtokumimaisella aineella vaimennetuista aluumiinilamelleista, liuskoista, valmistettu ympärisäteilijä, jolla
toistetaan taajuudet 110 hertsistä 800 hertsiin. Toinen on Der Vorver
stärker eli MBL 6010 D -esivahvistin, jota varsinkin
anglosaksisen hifimaailman ulkopuolisessa, vähintään
yhtä elinvoimaisessa hifimaailmassa on pitkään pidetty sinä esivahvistimena, mihin kaikkia muita esivahvistimia pitää verrata.
Tästä esivahvistimesta eivät tekniset hienoudet heti
lopu, mutta ulkoakin se on niin hieno, että vetää kaupunkilaispojan vakavaksi.
Toinen MBL-ikoni on MBL 9011. Onkin
pieni ihme, että tällainen jäykkä rakenne on saatu soimaan jotenkin järkevästi. Toiminta on laajentunut ja tuotevalikoima
monipuolistunut, mutta yhä edelleen MBL on vahvasti
kaiutinfirma.
MBL:n suurin innovaatio, ?radialstrahler?, liittyy
juuri kaiuttimiin. raportti
Mikä tärkeintä, MBL:n idea ei muutu siitä, että heijastuneet äänet ovat jo ainakin osittain mukana äänitteellä. Aloin ymmärtää, miksi MBL
on alkanut valmistaa myös vahvistimia kaiuttimilleen.
Keskialue (800?3500 Hz) ja diskanttisäteilijä
(>3500 Hz) on valmistettu samalla periaatteella, mutta kaistaleet on tehty hyvin ohuesta, erikoislakalla käsitellystä hiilikuidusta. Pikemminkin toteemeilta kuin kaiuttimilta
näyttävillä kaiuttimilla MBL ansaitsi maailmanmaineensa. On
cd-soittimia, esi- ja päätevahvistimia. Tekniset ominaisuudet ja komponenttien laatu
nousevat hinnan mukana. Siitä nimi. Äärimmäisen pitkälle kehitetty järkälemäinen stereo/mono-päätevahvistin. Reference-sarja edustaa parasta
MBL-osaamista ja Noble-sarja jää kahden edellisen väliin
Kokeneet
silmät etsivät puo
len millimetrin
pintavirheitä.
4. Ensinnäkään MBL ei puolen vuoden välein uudista mallistoa kuluttajien vaihteluhalua tyydyttääkseen. Kaikki mikä on alumiinia, messinkiä
tai arvometallia . valmistetaan omalla tehtaalla massiivisista jäähdytysrivoista pikkuosiin, usein paljon työtä ja aikaa vaativalla
tavalla. On kuitenkin
tärkeätä ymmärtää, että jos MBL:n tuotteet maksavat
paljon, ne maksavat sitä tietystä syystä, minkä sain
tuta tehdaskäynnillä.
Syy on, että moniin kuolevaisempiin tuotteisiin verrattuna MBL:n laitteet ovat viimeisen päälle tehty sekä
ulkoa että sisältä. Lopuksi hän kenties täydentää järjestelmäänsä erillisellä dacilla, ennen
kuin siirtyy kokonaan ylempään tuotesarjaan. Laitteen fasadi
laatutarkastuk
sessa. Toinen on se, että MBL on kallis merkki.
Molemmat mielikuvat osuvat osittain oikeaan. Pohjalevyjä 101
X-tremejä varten.
2
4
haaste on vallalla oleva käsitys, että MBL:n tuotevalikoima ei muutu. Sarjojen
tuotteet ovat keskenään samaa designia.
Äänen kolme myyttiä
Berliinin kuunteluhuoneessa 360 asteen näköalalla. raportti
MBL-tehdasvierailu
1
3
1. Seuraavaksi hän muuttaa integroidun monopäätteeksi ja ostaa toisen monopäätteen bi-ampatakseen kaiuttimet. ja näitä MBL:n laitteissa riittää . Muut
kehitysideat ovat 5?10 vuoden päässä.
MBL on johdonmukaisesti kehittänyt brandiään ja
laitteitaan niin, että asiakkaat ostaisivat kerralla enemmän sen laitteita. MBL:ssä toivotaan, että
asiakas ostaa ensiksi vaikkapa Corona-sarjan cd-soittimen ja integroidun vahvistimen sekä kaiuttimeksi joko
126- tai 120-jalustakaiuttimen. Keskialueen
(800-3500Hz)
ympärisäteilijä
tehdään käsitellyistä
hiilikuituluiskista.
3. Made in Germany.
101E Mk II -kaiutti
met lähes pakat
tuna.
5. Erilaisia meloneja
matkan varrelta.
2. Der Vorverstärkerin potentiometrin nuppi painaa lähes yhtä paljon kuin markkinoiden edullisimmat
integroidut vahvistimet, ja kuulemma hyvästä syystä.
Sen mitä näistä asioista ymmärrän, työn tarkkuus ja
laadunvalvonta olivat huippuluokkaa.
Tulevaisuudensuunnitelmat
MBL:n parhaiten myyvä tuote, 101E MkII -kaiutin,
maksaa 55000 euroa ja toiseksi myydyin ei olennaises-
22
5
ti vähemmän. Saksassa ollaan merkkiuskollisempia
kuin esimerkiksi Suomessa. Samat
mallit, kuten 101-kaiutin ja Der Vorverstärker -esivahvistin voivat olla päivitettyinä myynnissä vuosikymmenestä toiseen, ja niitä myös myydään edelleen.
Mielikuva kalleudesta on myös totta ja juuri tähän
tarkoitukseen, ostokynnyksen madaltamiseksi MBL
on luonut uuden Corona-mallisarjan. Ja firma menestyy niin, että tehtaalla
on noin 40?50 työntekijää, ja viitisentoista henkilöä
työskentelee pääkonttorissa, jonne hallinto- ja myyntiorganisaation lisäksi on keskitetty tutkimus- ja kehitystyö.
Tuollaiseen yhtälöön on vain yksi ratkaisu: yritys
hallitsee valmistuksen ja myynnin, taitaa koko ketjun alusta loppuun. Suurin markkina-alue on Aasiassa, mutta myös kotimaan myyntiin panostetaan uusilla markkinointistrategioilla ja tuotekehittelyllä.
Muita lähiajan tavoitteita ovat mukautuminen EU:n
energiansäästövaatimuksiin (lepotilan virrankulutus
0,1 W) ja Corona-sarjan loppuunsaattaminen
Yhteensä hintaa kokoonpanolla on suurin piirtein 140000 euroa.
Huone on iso, ja tuollaisessa tilassa suurista ikkunoista huolimatta MBL:n kaiuttimet yleensä soivat hyvin. Esivahvistin
oli tietenkin Der Vorverstärker ja päätteinä 2x MBL
9011. Musiikin koskettavuus oli hyvä, mutta erilainen kuin perinteisillä laatikkokaiuttimilla.
Ylimpien taajuuksien toiston luonnekin oli poikkeuksellinen, monella musiikilla hyvin luonnollinen.
Riittääkö MBL:n kaiuttimissa bassot ja dynamiikka. Huomioni kiinnitti,
että isännät musiikinlajista riippumatta eivät soittaneet mitä tahansa sontaa, vaan tunsivat levyjen
äänipuolen edut ja rajoitteet hyvin.
Suuri idea toteutui: ääni heijastui kuunteluhuoneessa esityssalityyppisesti ja oli hyvin samanlainen eri puolilla tilaa. raportti
1
2
4
yli kaupungin kattojen pääsimme pääasiaan, MBLäänen kuunteluun. Valmistaja suosittelee kaiuttimiensa sijoittamista esimerkiksi 70?
80 cm takaseinästä kuunteluetäisyyden ollessa kolme kertaa etäisyys takaseinästä ja kaiuttimien keskinäisen etäisyys 2,5?3,5m.
Joku saattaa kuvitella, että MBL:n kaiuttimilla
ääni pakenee kaikkialle eikä tee vaikutusta. Harvoin olen kuunnellut musiikkia niin laidasta laitaan kuin tässä demossa, omia ja isäntien musiikkia. Tämä on yksi syy,
miksi MBL mielellään suosittelee omia päätteitään.
Ympärisäteilevinä kaiuttimina MBL:t sopivat
vain tietyntyyppiselle musiikille. Melonin lamellit ja
sen osat. Suuntaavilla kaiuttimilla olen kuullut etäisempää ääntä kuuntelupisteestä. Kaiuttimien todellinen herkkyys on mitattua selvästi suurempi.
1. Ei näin. Kaiutinkaapeli oli Wireworld Eclipse 6 ja virtakaapelit MBL PC2. Minulle kuitenkin vakuutettiin, että
MBL:n kaiuttimet eivät vaadi niin suurta tilaa ympärilleen kuin yleensä kuvitellaan. Ei paennut, vaikka kaiuttimien herkkyys eteenpäin on dynaamisia kaiuttimia alhaisempi. Mutta: jos dynamiikkaa ja tiukkoja bassoja haluaa, MBL:n kaiuttimille ei
kannata tarjota kymmenwattista putkipäätettä. Ääni oli, kuten arvata saattaa, hyvin ilmava
3
5
ja irtonainen. Kaiuttimina oli hohtavan valkoiset MBL 116 F:set kahdella 8,5 tuuman bassolla ja
kahdella 5,5 tuuman alakeskialue-elementillä radialstrahlerin toistaessa yli 650 hertsin taajuudet.
101EMkII oli harmittavasti juuri ehtinyt alta pois,
eivätkä X-tremet olleet kytkettynä.
Musiikki virtasi joko MBL 1621 A -cd-pyörittimeltä tai MacBook Pro/Audionirvana Plus -yhdistelmältä da-muuntimena MBL 1611 F. Demolaitteisto
kaikessa valkoisessa
hohdossaan vierel
lään Reference 101
X-treme -kaiuttimet.
5. Vain yksi
mies kokoaa melo
neja käsin ja vain
siinä tahdissa kuin
niitä pystyy.
2. Mikä tärkeää, diskantit eivät
vaimentuneet pitemmältäkään kuunneltuna, eli
sointitasapaino säilytti luonteensa laajalla kuuntelualueella. Käsitykset riittävyydestä tunnetusti vaihtelevat, mutta ainakin demon perusteella bassoja riitti,
ja bassotoisto oli yllättävän hyvin kurissa ja sopusoinnussa keskialueen kanssa. Vierei
sessä huoneessa oli
tila akustisille kaiu
tinmittauksille.
4. Melonien keskitys
tapahtuu aina luo
tettavalla menetel
mällä: lyijypainolla.
3. MBL:n ylpeyden
aihe: Se Esivahvistin.
info
MBL Suomessa
Lisätietoja: Audist Oy,
www.audist.fi, puh.
040 557 9606
23. Huone, missä
kuumeisesti testa
taan laitteita. Pitää olla tehoja ja pitää olla virtaa. Kaikenlainen musiikki läpäisi testin
Luiskat
on kiinnitetty yläreunasta. Sillä voi paikantaa äänilähteitä tarkasti, mutta
koska äänestä puuttuu diffuusi äänikenttä, se on vähemmän luonnollinen ja
normaaliolosuhteissa kuuntelija helposti väsyy sellaiseen ääneen jonkin aikaa
kuunneltuaan.
Mitkä tekijät vaikuttavat jakotaajuuksien määrätymiseen omissa kaiuttimissasi?
Homogeeninen vaihetoisto välillä 20-20000 hertsiä ja siten tasainen ryhmäviive, jokaisen kaiutinelementin särökäyttäytymisen optimointi, ja se että
kaikki kaiutinelementit pääsevät työskentelemään niiden ihanteellisella toistoalueella.
Mitkä ovat suurimmat vaikeudet dynaamisten subwoofereiden ja woofereiden sovittamisessa yhteen ympärisäteilevien elementtien kanssa?
Otetaan esimerkki: MBL 101 E MKII ?kaiutin. Näin mikrofoni on lähempänä äänenlähdettä kuin kuuntelija ja tekee äänestä kuivemman. Sopivatko tietyllä tavalla äänitetyt levyt paremmin MBL:n kaiuttimille
kuin toisella tavalla äänitetyt?
On totta, että ympärisäteilevässä äänessä on aina mukana myös epäsuora
äänen kompnentti. Orkesteritallenteissa tyypillinen mikrofonien paikka on suurin piirtein siinä, missä kapellimestari on. Mikrofonin asettaminen
kuulijan paikalle konserttisalissa tarkoittaisi mikfonin sijoittamista jälkikaiuntatilan sisään, mikä ei ole missään nimessä suositeltavaa. Ensinnäkin subwooferin toistonopeuden ja
tempon seurannan on pysyttävä woofereiden ja muiden elementtien mukana.
Toiseksi kunkin elementin äänenvärin täytyy sopia yhteen keskenään. Ihminen
kuulee ääniaallot musiikkina.
Ääni ei säteile vain yhdessä
tasossa, kuten on asianlaita
tavanomaisissa kaiuttimet, vaan
pallomaisesti 360° täyttäen
huoneen suoralla ja heijastu
neella äänellä luonnollisessa
suhteessa.
24
Monet suomalaiset kaiutinsuunnittelijat vannovat hallitun suuntaavuuden
nimeen koko taajuusalueella suoran äänen lisäämiseksi ja huoneen vaikutuksen vähentämiseksi. Sähkö kulkee liikkuvan
kelan läpi, ja sitä seuraava mag
neettikenttä liikuttaa kelaa ylös ja
alas magneetin ilmaraossa.
Kelan pystysuorat liikkeet pakot
tavat lamellit taipumaan luoden
ääniaaltoja. Aivan kuten ilma
pallo, jota pidetään kiinni ylä
osasta ja työnnetään pystysuun
nassa alhaalta ja vapautetaan
sitten uudelleen. Radialstrahlerkaiutinyksiköt sykkivät ja käynnis
tävät aaltomuotoja. Opiskeluaikana näin sellaiset kaiuttimet messuilla. Minäkin käytän sellaista. raportti
MBL-tehdasvierailu
Ympärisäteilevää ääntä lamelleista
MBL:n Radialstrahler-elementillä pyritään jäljittelemään luonnonmukaista
360° ympärisäteilevää ääntä niin kuin se ilmenee klubeilla ja konserttisaleissa. Samat seikat pätevät ympärisäteilevien kaiuttimien sijoitteluun
kuin suoraan eteen heijastavien kaiuttimien.
Äänilevyt sisältävät eri määrän eri tavalla tallennettua tilainformaatiota.
Ovatko ympärisäteilevät kaiuttimet herkempiä sille, miten levyn tilainformaatio sekoittuu kuunteluhuoneen heijastuksiin kuin suoraan eteen säteilevät. Kaikki
liike syntyy magneetti/puhekelan
ylöspäin suuntautuvasta työntö
voimasta.
MBL:n pääsuunnittelijan
Jürgen Reis?n
haastattelu
MIKÄ alunperin sai sinut kiinnostumaan ympärisäteilevyyden periaatteesta?
Oliko takana esimerkiksi jokin erityinen kuuntelukokemus?
Kun ensi kertaa lähestyin MBL:ää, radialstrahler-periaate oli jo varhaisessa
kehitysvaiheessa. Mitkä ovat tämän lähestymistavan heikkoudet sinun näkökulmastasi?
Kuten jo tuossa mainitsin, suuntaavuus ja kaiuttimien suuntaaminen kohti
kuuntelijaa eivät ole tärkeitä tekijöitä - tärkeämpää on oikea tasapaino suoraan
säteilevän äänenpaineen ja koko äänienergian välinen tonaalinen tasapaino
kuin myös ajoitus ja tiheys ensimmäisten suorien impulssien ja epäsuorien heijastusten välillä.
Suoraan eteen säteilevä kaiutin on oikein hieno työväline esimerkiksi studioissa. Ympärisäteilevyys takaa luonnollisen ja homogeenisen musiikin toiston kaikilla taajuuksilla.
Alakeskialue
ja lamellit
Magneetti
ja puhekela
Magneetti
ja puhekela
Puhekela ja magneetti muodos
tavat yhtenäisen kokonaisuuden.
Kela liikkuu vapaasti magneetin
ilmaraossa.
Sähköinen musiikkisignaali lähe
tetään vahvistimesta kaiutti
meen. Ympärisäteilevyydellä saavutetaan myös se etu, että äänen laatu pysyy
samana laajalla alueella kuunteluhuoneessa. Seuraavassa Radialstrahlerelementin toimintaperiaate
Diskantti
Yläkeskialue
Alakeskialue
Pystysuuntaan asetetut, tiettyyn
muotoon leikatut ja valikoidusta
materiaalista valmistetut lam
mellit tuottavat ääntä kullakin
taajuuskaistalla (diskantti, ylä
keskialue ja alakeskialue). Ajatus
äänen homogeenisesta 360° säteilystä ja ajatus siitä, että pääsisi eroon ääntä
suoraan eteen säteilevien kaiuttimien rajoituksista sai minut hakeutumaan
MBL:n palvelukseen.
Miten 360 astetta ääntä säteilevät kaiuttimet eroavat niistä, joissa ääntä
vain pyritään levittämään erilaisilla suuntaimilla ja säteilykuvioilla esimerkiksi korkeiden taajuuksien osalta?
Radialstrahler luo luonnollisen äänen johtuen äänen oikean ajoituksen ja
tarkan taajuusvasteen yhdistelmästä. kartiowooferit, joten minun on ollut pakko muuttaa jakosuodinta, lähinnä vaihevastetta, tuodakseni
subwooferin akustisesti noin 40cm woofereiden eteen kuuntelijan suunnasta
katsottuna.
Kuinka tärkeää on lopullisen äänenlaadun kannalta sijoittaa MBL:n kaiuttimet
täsmälleen symmetrisesti huoneessa. Jälkikaiunta esimerkiksi MBL 101 E MK II-kaiuttimien kanssa on aina hyvin luonnollista, koska kaiutin lisää läheltä äänitettyyn tallenteeseen tilatuntua.. 360 astetta säteilevät kaiuttimet ja dipolit 8:kon muotoisella säteilykuviolla ovat joiltakin osin samaa sukua.
Mitä hyötyä on 360 asteen säteilykuviosta välillä 100Hz-800Hz?
360 asteen säteilyn hyödyt eivät riipu lainkaan taajuusalueesta. Radialbassoelementit toimivat nopeammin kuin ?tavalliset. Ja onko muita erityisiä, huomioon otettavia tekijöitä etsittäessä parasta paikkaa ympärisäteileville kaiuttimille?
Eipä juuri. Sen suunnittelussa on ollut
kaksi tärkeää pohdittavaa asiaa